Domo-kun Cute

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Juhla- & talvivaatteita

Kauluspaita 16,10e
Korkokengät 10e Valtteri
Paita 11.90e & Housut 10,10e

Oon päivitellyt vaatekaapiani tässä viimeisen viikonaikana ja sain vihdoin aikaiseksi ottaa niistä kuvia. Aikaisemmin tänään kävin ostamassa muutamia vaatteita Tikkurilasta Auran kanssa ja nuo päätti lähteä matkaan.

Takki 49.95e VeroModa
Kengät 70e Stadium
 Talven varalle käväisin viikonloppuna Helsingissä ostamassa uuden takin ja kengät. :)

Loppu viikonlopun hurahti tämän ihmisen seurassa!
Aura <3

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Koiranpentuja!


Fanni sai viime viikonloppuna 4 tervettä pentua. Lauantaina se vietiin keisarinleikkaukseen, koska synnytys ei meinannut lähteä käyntiin. Myöhemmin päivällä käväisin katsomassa pentuja ja ne oli aivan ihania! Kaikki pieniä ja pehmoisia. :3 Fanni sai 2 tyttöä ja  2 poika koiraa, joista sitten pidetään yksi. 

Aikaisemmin viikolla kävin äidin kanssa Virossa risteilyllä. Lähdettiin torstaina ja tultiin takaisin perjantai-iltana. Laivalla esiintyi myös Apulanta. ;)


Syysloma hujahti ohi hetkessä ja lopun loman vietin kotona ja käväisin kavereilla.
Pieni loma ei ollut pahitteeksi. :)


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sirkus-Finlandia & Weekend


Perjantaina Käväisin perheen kanssa sirkus-Finlandiassa, suurin osa esityksistä oli tosi hyviä ja loppunumero oli paras. ;)
Sirkuksessa tuli syöpöteltyä ihan urakalla ja esityksen jälkeen lähdin kotiin päin ja Aura tuli meille yöksi. Käväisin myös aikainemmin päivällä kampaajalla värjäilemässä hiuksia.

Tänään päivällä lähdettiin Auran kanssa Helsinkiin ja ostetiin nahkatakki Auralle. Syöpöteltiin taas hieman lisää siellä ollessa. Mukaan mulle tarttui vaan yksi paita, mutta mikäs siinä. 
Päivät pitkät oon vaan himassa tuijotellut Täydellisten naisten tuotantokausia, kun ne vaan niin hyviä on.


perjantai 5. lokakuuta 2012

Last weekend


Viime viikonloppu kului vahtien Roksua. Torstaista sunnuntainhin vahdin yksikseni tätä palleroa. Lauantaina Oona ja Aura saapuivat seurakseni ja värjättiin Oonan ja Auran hiukset. Katseltiin leffaa ja käytiin pizzalla. Sunnuntaina käväisin Auran kanssa Helsingissä.
Tänään oli myös matikankoe, joka meni miten nyt meni, luultavasti hyvin.
Ensi viikon lauantaina on mulla kampaaja, käyn vähän värjäämässä hiuksia.
Hyvää viikonloppua! :)