Domo-kun Cute

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Jos lähtisin pois jäisitkö kaipaamaan?

 Ehdottomasti paras viikonloppu tänä vuonna!
Kevät sää, aurinko, T-paita sää, pitkät päivät ja jäätelö. Kaikkialta on jo lumet melkein sulaneet ja joet ja virrat tulvivat. Lintujen laulu kruuna päivän ja pieni tuulenvire viilentää.
Viikonloppuun on sisältynyt ulkona nauttimista, kävelylenkkejä, lämmöstä nauttimista, ehkä lievää jonneilua, ja hiukan lisää jonneilua, ruokaa ja tietysti parasta seuraa! Voi kumpa kaikki päivät olisi näin mukavia. Hissan kokeeseen lukeminen alkaa kuitenkin nyt ja yritän palauttaa itseni koulurytmiin . Taas kerran.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Maailmanmatkaaja.

 Farkut Cubus
 Muutama päivä sitten seikkailin koulun jälkeen helsinkiin. Helsinki on varmaan mun lempi paikka suomessa. Ehkä mä vielä joku päivä muutan sinne.
Suurin unelma olis kuitenkin muutta jonnekkin kauas pois täältä. Jonnekkin ulkomailla, siitä oon aina unelmoinu. Suomi on hyvä maa asua, mutta aika ankea paikka tää loppujen lopuksi on.
Joku päivä vielä teen sen, tai ainakin kierrän maailmaa.



perjantai 5. huhtikuuta 2013

Aina ei vaan jaksa yrittää.

 






 Aurinkoa, keväänodottelua, eläimiä, jonkinsortin urheilua, Aura, synttärit, isku-ilmeitä, siskolla asuskelemista, liian aikaisin nousemista, rakkautta, halauksia ja suudelmia. Niistä asioista on viime viikot koostunut.
Kevät on vihdoin saapunut.
Ihanaa kun ilmat lämpenee, asfaltti näkyy, vaatekerrokset pienenevät. Kevät tuo ilon ja värit.
Ehkä on parasta lopettaa kirjoitus tähän, ruoka kutsuu.
Have a wondelfull spring my loves!