Domo-kun Cute

tiistai 28. toukokuuta 2013

Happy again

  Valtimo ~ 2500 asukasta, uimaranta, kaksi kauppaa, muutama kapakka + alko. Täällä vanhempani kasvoivat ja tapasivat toisensa. Ennen niin eloisa kylä joka nykyään on menettänyt elonsa. Täällä vietin lapsuuden kesäni. Oli mukavaa päästä vähän rauhoittumaan kauemman kaupungista. Mummo on sankarini, hän on kokenut suurin menetyksiä elämässään, mutta silti on jaksanut jatkaa eteempäin ja olla aina tukena. Mummola ei ole enää sama kuin ennen, ei ole enää ukkia.
Olen kuitenkin voittanut surun ja tunnelma on hyvä, ja syön jäätelöä.
Muutaman viikon päästä on ukin hautajaiset, viikonloppuun sisältyy taas 1000km ajamista pitkin Suomea.

 Tänään oli kevät konsertti joka kuvasta päätellen vietettiin hilpeissä tunnelmissa. Teksti tökkii, mutta ei anneta sen haitata. 
Viimeiset päivät koulua, tuntuu jo lomalta.
Ihana auringonpaiste ja shortsit.
Hiukan jonneilua ja Aura.
Paljain jaloin kävelyä ja katolle kiipeilyä.
Ihana kesä.
 Maailmanrauhaa kaikille, viettäkää mahtava kesä !


2 kommenttia: